Perennaryhmän suunnittelussa huomioon otettavia asioita.
Aluksi ensiarvoisen tärkeää on ottaa huomioon olemassa olevan kasvupaikan olosuhteet. Onko paikka aurinkoisella vai varjoisella paikalla? Millaiset ovat kosteusolosuhteet ja onko mahdollisuutta kastelulle? Pitää ottaa huomioon myös muu kasvillisuus, kuten lähellä olevat isot puut ja pensaat. Kasvupaikka saattaa olla myös tuulinen ja hallainen.
Kun perennapenkkiin valitaan eri aikoihin kukkivia kasveja, niin saadaan näyttävä kukinta koko kasvukaudelle. Myös perennat joiden koristearvo on upeissa lehdissä tuovat mukavan lisän kukkivaan penkkiin. Tehosteina voi käyttää myös heinäkasveja, jotka tuovat perennaryhmään ilmavuutta. On hyvä miettiä, minkä värisiä kukkia halutaan, sillä valikoima on suuri. Yhden värin eri sävyillä saa harmonisen kokonaisuuden, mutta rinnakkaisvärit ja vastavärit korostavat toisiaan kauniisti. Ja muista että syksyinen väritys päättää kasvukauden kauniisti.
Perennojen istutus
Maanparannus on kaiken A ja O. Olemassa oleva maa on vain todella harvoissa tapauksissa käyttökelpoista sellaisenaan. Joten vanha päällismaa poistetaan ja samalla myös rikkakasvit hävitetään. Tilalle laitetaan uutta ravinteikasta Belinda puutarhamultaa. Uutta maa-ainesta sekoitetaan vanhan kanssa, jolloin saadaan optimaalinen kasvualusta. Kasvualustan syvyys riippuu perennojen koosta ja paikkavaatimuksista. Esimerkiksi pienille kivikkoperennoille riittää 20 cm kasvualusta, keskikokoiset taas vaativat 30- 50 cm kasvualustaa ja isot perennat ja pensaat vaativat 50- 70 cm syvän kasvualustan. Ota huomioon myös kasvien istutustiheys, kun määrität penkin kokoa. Jos istutusalueen lähellä kasvaa isoja puita tai pensaita perennapenkin juuristoalue olisi hyvä eristää juurimatolla tai vastaavalla muusta ympäristöstä.
Istutusalueesta kannattaa muokata loivasti kohoava kumpu, ettei vesi jää seisomaan penkkiin. Taimia kannattaa sovittaa paikoilleen ennen istuttamista, jotta näkee, onko taimimäärä sopiva. Kun kaivat istutuskuopan lorauta pohjalle reilusti vettä ja istuta perennat siten että juuripaakun pinta tulee maan pinnan tasoon. Kun olet suorittanut istutustyön, kastele vielä kaikki taimet huolella läpi. Myös jatkossa kannattaa pitää huoli, että maa pysy koko ajan kosteana, jotta uudet taimet ehtivät juurtua kunnolla. Parasta perennojen istutusaikaa ovat kevät ja syksy.